Uudet tuulet

Heippa! Huomenna suuntaan matkalaukkuineni Saksan maalle, enkä ole sieltä ihan heti tulossa takaisin. Täällä mua ei enää tämän jälkeen varmaan näy, mutta ootte kaikki tervetulleita seurailemaan mun au pair -elämää uuteen blogiin: Down By The River ! :)

Jos oisin hullu, saisinko mäkin oman palatsin?

Mä löysin koneelta vielä Brysselin matkalta viimesen päivän kuvat. Käytiin vähän sunnuntaikävelyllä palatsilla, joka rakennettiin kuninkaan hullua siskoa varten. Kaunista oli. Sunnuntait kuuluiskin viettää tollasissa puistoissa perheen tai ystävien kesken rentoutuen. Täydellistä.

Huh, elämä on yhtä säpinää nyt. Menin keväällä ilmottautumaan uusintoihin enkussa ja äikässä. Kadun sitä kovasti. En ole jaksanut/ehtinyt tehdä oikein mitään ja vain toivoa saattaa, että saisin paremmat arvosanat kuin keväällä.

Muuten aika meneekin lähtövalmisteluissa Saksaan ja tavatessa kavereita vielä viimesiä kertoja ennen lähtöä. Tiedän sen, että ikävä tulee olemaan kova, sillä nyt jo on Maijua ikävä. Eikä siitä ole kuin kohta kaksi viikkoa, kun se lähti Ausseihin. Yritän myös jotenkin kovasti keksiä, mitä kaikkea tarvitsen ja pystyn ottamaan mukaani. Minun, tavarahamstraajan, on todella vaikea karsia kaikki vaatteet, kengät sun muut siihen, mitä oikeasti tulen yhdeksän kuukauden aikana tarvitsemaan. Eiköhän sekin onnistu. Viimeistään sitten kun on pakko.

Belgian chocolate

Neljäntenä lomapäivänä suurien kävelymäärien jälkeen vietettiin aikaa vaan kotosalla Emilian kanssa ja mentiin Brysselin keskustaan etsimään mulle turistimagneettia ja syömään kunnon Belgialaista vohvelia. Ai että oli nannaa!! Vohvelia, nutellaa, mansikoita.
Ostin mä myös ison kasan suklaata mukaan ja vasta sen jälkeen ryhdyin miettimään, miten saan ne kaikki mahdutettua mun pieneen ja jo valmiiksi täynnä olevaan matkalaukkuun. Hyvin mahtui ja tilaakin jäi!

Meitä kyllä ei sää suosinut niin paljon ku edellisinä päivinä ja Bryssel näytti todellisen luonteensa heittämällä vettä niskaan ainakin kolme saavillista. Ei se tosin menoa haitannut. Vähän aikaa vain seisoskeltiin katoksen alla ja sitten jatkettiin matkaa. Illalla vielä vähän tapailtiin kavereita ja hengailtiin niiden kanssa, mutta mä kuukahdin kaikesta väsymyksetä sänkyyn jo suht aikasin ja jätin muut riekkumaan.

Tarina siitä, mikä sai sydämen pysähtymään

Mä voisin kertoa teille tarinan Amsterdamiin matkustamisesta. Siitä kuinka kahden tunnin bussimatka kestikin neljä tuntia. Takanamme istui kaksi kiukusta kihisevää jenkkityttöä ja edessä kiljui väsynyt lapsi. Voisin kertoa siitä, kuinka erilaista sieläpäin Eurooppaa on matkustaa. Ei kiirettä, ei kiukkuuntuneita tuhinoita järjettömistä ruuhkista tai bussikuskin ylimittaan venyvistä tauoista. Kerron kuitenkin teille mielummin Amsterdamista itsestään. Koska se jos mikä oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Ei muhun iskenyt head shopit, coffee shopit tai ruuhkainen keskustan ostoskatu. En menisi Amsterdamiin uudelleen punaisten lyhtyjen kaupungin takia, saatikka kannabiksen. Se jääköön muiden huoleksi. Rakastuin pikkuisiin söpöihin katuihin, suloisiin taloihin, lukemattomiin määriin pyöräilijöitä, iloisiin ihmisiin, jokivarsiasutukseen, vintage -aarteisiin ja siihen ettei mistään oteta turhaa stressiä. Pyörät ja autot ja kävelijät ja hevoset kulkivat kaikki sulassa sovussa keskenään juuri sieltä mistä nyt sattui helpoiten pääsemään. Suomessa tämä olisi aiheuttanut kaaosta ja suorastaan vihaa. Täällä vain hymyiltiin ja annettiin tietä toiselle.

Voishan sitä kai luetella miljoona asiaa, miksi pidän tästä kaupungista niin paljon, mutta selkein syy on se tunnelma. Tässä puukenkien maan pääkaupungissa ei sinällään ole mitään samanlaista nähtävää kuin vaikka Pariisissa. Se johtuukin siitä, että Amsterdam pitää kokea. Tuntea ja elää. Vielä jonain päivänä mä palaan tuonne. Asumaan. Vasta sitten voin antaa loppullisen rakkaudentunnustukseni ja ehkä elää elämän onnellisena loppuun saakka.

Paris

Pariisi ei ollut niin kuin olen kuullut siitä puhuttavan. Se oli parempi. Kohdalleni sattui vain ihania ihmisiä, ihmisiä jotka osasivat puhua hyvää englantia eikä se haitannut heitä. Tapasin ihmisiä, jotka tervehtivät ja hymyilivät tuntemattomille. Näin roskia, mutten sen enempää kuin missään muuallakaan isossa kaupungissa. Näin Eiffel tornin, riemukaaren, suuren Louis Vuittonin kaupan, satoja turisteja, tyylikkäitä nuoria ihmisiä, vuokrattavia polkupyöriä Louvren puiston ja söpöjä pikkukauppoja. Saatiin Emilian kanssa omat Eiffel tornit ilmaiseksi ja saatiin kosmetiikkakaupan mies hymyilemään leveästi. Totean vain, että kannattaa olla nainen Pariisissa.

Tuo päivä oli upee, mutta väsyttävä. Lähdettiin Brysselistä bussilla Pariisia kohti kuudelta aamulla pienen sähläyksen jälkeen. (Kiitos ihanalle bussikuskille ja check in -jäbälle!) Neljä tuntia istumista ja nukkumista ennen perille pääsyä. Kymmenestä seittemään me sitten käveltiin Pariisin keskusta läpi ja illalla matkattiin vielä bussilla takasin Brysseliin. Pään laitoin tyynyyn ehkä joskus yhden maissa yöllä ja nukahdin uupuneena, jalat turvonneina ja ennen kaikkea hymy huulilla.