26. huhtikuuta 2013

music keeps me alive

Oon tässä viikon aikana käyny useaan otteeseen koululla kattomassa kavereiden kerta toisensa jälkeen upeampia musiikkidiplomeita. Naurulta, kyyneleiltä ja kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä, ja nyt ne on tämän kevään osalta ohitse. Ihanaa olla näin lahjakkaiden ihmisten kanssa tekemisissä, sillä pääsee nauttimaan ilmaiseksi hyvästä musiikista, haha.


Tällä viikolla oon myös kuluttanu pankkikorttia aika ahkeraan ja hommannu ylppärimekon sekä -lakin. Mahtavuutta! Nyt pitäs pikkuhiljaa jollain tavalla alkaa asennoitua siihen, että tää löhöily on loppumaisillaan ja ens viikolla alkaa työt. Ehkä mä kuitenkin vielä vappuun asti voin syljeskellä kattoon ja kääriytyä sängyn pohjalle, jos vaan ei huvita tehdä mitään. Hyvää viikonloppua!

24. huhtikuuta 2013

dreaming



Unelmoin kesästä ja huolettomuudesta näiden ihanien kuvien avulla (Natalie of Duty ja Color me nana ). Onneks se lämpö tulee tänne maailman peränurkkaankin pikkuhiljaa ja nahkatakki päällä ei tartte enää väristä kylmyydestä. Kesäunelmista huolimatta ei mua tää kevät häiritse. Jotkut saattaa kärsiä katu- ja siitepölystä, mutta mun mielestä kevät tuoksuu ihanalle ja sadekin on joskus ihan jees. Kun sadepäivä ei tunnu enää masentavalta, tietää kesän olevan aika lähellä. Oon myös aika onnellinen, vaikka jotkut asiat potkiikin päähän aika pahasti tällä hetkellä. Kävin nimittäin tänään kirjottamassa nimeni alle mun ekaan oikeeseen työsoppariin ja nyt mulla on vakityö! Ehkä ne muutkin asiat järjestyy, sillä elämä osaa yllättää aina jollain tavalla ja kaikki kääntyy hyväksi joskus. Ainakin mä uskon niin!

20. huhtikuuta 2013

7 kuolemansyntiä




Kävin eilen Kanneltalossa kattomassa meiän koulun tekemän musikaalin ja olin positiivisesti yllättyny. En olis uskonu, että se oli niin hyvä - vaikka sibisläiset ovatkin lahjakkaita. Musiikki oli ehkä se mistä pidin kaikkein eniten. Kerrassaan ihania sävellyksiä, joista kyllä tunnisti säveltäjäkaverit katsomatta ohjelmalappuseen!
Siinä tuntisen aikana tuli taas pitkästä aikaa se haikeus, joka saa huippunsa vähän yli kuukauden päästä yliopiston juhlasalissa, kun tää kaikki on ohi. Samalla olin hirveä ylpeä omasta koulustani, kavereista ja ehkä itsestänikin, sillä oli se aikamoinen suoritus viettää kolme viimestä vuotta Liisankatu 13:ssa. Hauskaa lauantaita!

17. huhtikuuta 2013

First dream and then make it happen



Elämästä on kiva vaan nauttia ja tehdä extempore juttuja. Mikäs sen parempaa kun soittaa kaverille ja varata laivamatka lätäkön toiselle puolelle halvempiin ja hieman vieraampiin olosuhteisiin. Välillä tää hulvaton 'en tee oikeestaan mitään' -elämä on aika mahtavaa. Voin mennä ja tulla niin kuin itse haluan. Nukkua, nauraa, matkustaa, syödä, tuijottaa kivoja sarjoja, nähdä kavereita, unelmoida ja nauttia kaikesta mahdollisesta. Ei kannata hätääntyä, että musta olis tullu ihan hulvaton, sillä parin viíkon päästä vappuaattona meitsi istuu kassalla ekaa päivää töissä, ja siitä se arki taas lähtee uusille urille. Mutta silti, joskus on kiva sekoilla ja elää sitä elämäänsä just tässä ja nyt.

10. huhtikuuta 2013

sininen tulevaisuus




Suunnittelen tässä ylppärimekkoa ja on päätyny Saskian kannustamana siniseen väriin. Onpahan sitten ainakin korkkarit jo valmiiksi hankittu! Ajattelin tehdä mekon itse taas pitkästä aikaa. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, ja löydänkö edes sopivat kankaat. Tässä vähän mallimietintöjä, vaikka en suoraan mitään tiettyä valmista mekkoa teekään. Huh, oon innoissani lähössä kangaskauppaan, heti kun pääsen vanhempien luota takasin Helsinkiin!

8. huhtikuuta 2013

rapakossa ja rapakon tuolla puolen


 
Meiän abiristeily oli ja meni. Viime kesviikko-perjantai oli taas yks niistä huikeista reissuista ja tapahtumista, joka jää mieliin pitkäksikin aikaa. Sibiksen vuosikurssi '10 kanssa ei oo tylsää hetkee ja karaokekin oli Dj:n mukaan historian parhain. Nyt ei irtoo tekstii, sillä oon entistä rakastuneempi Tukholmaan, vieläkin väsyny kaikesta juhlinnasta ja sanaton siitä, että sain tänään itelleni työpaikan. Elämä rullaa eteenpäin kovaa vauhtia, mut onneks tykkään siitä, että tukka hulmuaa tuulessa!
 
 

2. huhtikuuta 2013

Hymyä huuleen



Pääsiäinen tuli ja meni. Kävin vihdoinkin moikkaamassa perhettä, vaikken mä kotosalla kauheesti ehtiny ollakaan.. Emilia nimittäin on nyt Suomessa ja tuli sen luona oltua jonkin verran ja vaariakin moikattua. Nyt istun onnellisena taas Helsingissä omassa sängyssä, mussutan jäätelöä ja luen ehkä hilpeintä kirjaa ikinä. On se hauskaa, kuinka 1700-1800 luvuilla kirjoitettu kirja voi olla vielä tänäkin päivänä hauska ja huvittava, vaikkei sen ajan englantilaisesta elämästä ole mitään ymmärrystä - ainakaan mun taholta. Se on myös aina ihana löytää uusia hyviä bändejä kuunneltavaksi ja yllättyä positiivisesti! Hymyä huuleen, huomenna juhlitaan.